MUISTI
Muistin hermostollinen perusta
Eli lyhyesti sanottuna muisti perustuu hermosoluissa tapahtuviin muutoksiin.
Tutkimusselostusta: 1980 joku ukko kokeili tämmöstä: Kanin silmään puhallettiin ilmaa ja se räpytti silmää mutta ku se yhistetitin ääneenn nii se älys jo aikasemmin laittaa sen silmän kiinni ;) Tutkijat havaitsivat muutoksia pikkuaivojen keskiosassa sijaitsevassa hermosolurakenteessa. Jos ääneen ehdollistuneen jäniksen aivoista tuhosi kyseisen hermosolurakenteen, opittu ehdollistuma hävisi.
Pikkuaivojen lisäksi muita muistin kannalta tärkeitä aivojen osia ovat amygdala ja hippokampus. Amygdala liittää tunteen tapahtumaan. Esim jos joku ihminen pitää vaikkapa koiran haukuntaa epämiellyttävänä, ei amygdalan vaurioitumisen jälkeen ajattele siinä olevan mitään pahaa. Hippokampus siirtää aistien välittämän tiedon lyhytkestoisesta pitkäkestoiseen muistiin. Hipokampuksen vaurioituminen vie yleensä kyvyn tallentaa uusia muistikuvia. Nämä henkilöt oppivat kuitenkin motorisia toimintoja kuten pelaamaan tennistä, mutta eivät jälkeenpäin muista pelanneensa tennistä.
HERMOSOLUISSA TAPAHTUVAT MUUTOKSET OVAT MUISTIN PERUSTA. (iankaikkisesti aamen.)
Hermoverkoissa välittyvät sähköiset impulssit saavat aikaan uusia muistijälkiä aivoihin ja aktivoivat samall aiempia muistijälkiä.
Lyhytkestoinen muisti perustuu nopeaan aktiviteettiin toisiinsa liittyvissä hermosoluissa. (??? SUOMENTAKAA)
Pitkäkesstoisen muistin taustalla on pysyviä muutoksia soluissa. Hermoston aktivoituessa pitkään ja useaan kertaan solun aksoni (=viejähaarake) haaroittuu --> hermosolujen välille syntyy uusia synaptisia yhteyksiä ja synapsien pinta-ala voi suurentua.
Oppiminen merkitsee myös turhien hermosoluyhteyksien karsiutumista.
Muistin keskeinen osa on aivokuori, joka vastaa eri aistien välittämän tiedon käsittelystä ja tallentamisesta.
Hermoimpulssit välittyvät aivokurkiaisen kautta aivopuoliskosta toiseen.
Ihmisen tiedonkäsittelyn rajoitukset
Ihmisellä on vain rajalliset mahdollisuudet käsitellä tietoa mielessään. Ihmisen tiedonkäsittelyjärjestelmä ylikuormittuu tilanteissa, joissa meidän on kiinnitettävä huomiomme moneen asiaan yhtä aikaa.
(''Lyhytkestoinen muisti''-käsitteen tilalle on tullut myös työmuisti. Sillä halutaan kuvata muistin toimintaa ja aktiivisuutta tiedon käsittelyssä.)
Monet arkipäivien uudet tilanteet vaativat tietoista harkintaa ja pohtimista. Uusissa tilanteissa muisti kuormittuu huomattavasti. Tällaisiin tilanteisiin sisältyy monia ongelmanratkaisun eri vaiheita. Niiden suorittamiseksi aikaisemmat tiedonkäsittelyvaiheet on pystyttävä pitämään mielessä.
-Työmuisti voidaan ymmärtää järjestelmäksi jonka varassa tiettyyn tehtävään liittyvää tietoa pidetään aktivoituneena sen suorittamisen aikana.
Työmuisti on ihmisen tiedonkäsittelyjärjestelmän keskus. Se vastaa yksilön tietoisesta toiminnasta ja tarkkaavaisuuden suuntaamisesta. Se on vastuussa ihmisen päämäärään suuntautuvan toiminnan ohjaamisesta. Työmuisti auttaa kytkemään uuden tiedon mielekkööseen aikaisempaan tietoon. Työmuistia auttaa myös asiayhteys, joka aktivoi pitkäkestoisessa muistissa olevia asiaankuuluvia tietoja.
JA JATKAMME TAAS HUOMENNA pirteänä :----) i hope you enjoyed :P
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti